Meistä

Miksi kehitimme 8hours-unituotteen

Tiesitkö, että jopa joka kolmas suomalainen kamppailee unen kanssa? Olimme itsekin yllättyneitä tästä määrästä, mutta toisaalta nykyaikaisessa elämäntavassamme on monia elämäntapatekijöitä, jotka vaikeuttavat luonnollista nukahtamista.

Mutta luonnolla on onneksi olemassa tähän ratkaisu. Melatoniini on elimistössä tuotettu hormoni unisyklin säätelyyn.

Ravitsemusasiantuntijamme havaitsivat, että yhdistämällä melatoniinia kamomillaan, teaniiniin ja B6-vitamiiniin saadaan univalmiste, joka auttaa nukahtamaan nopeasti ja nukkumaan paremmin syvää unta. Ja mikä parasta, se ei aiheuta riippuvuutta.

Nykyään 8hours on yksi Pohjoismaiden nopeimmin suosiotaan kasvattavista melatoniinituotteista, ja sitä käyttävät tuhannet ihmiset joka ilta.

Tietoa meistä

Muutamassa vuodessa Vitamailista on kasvanut yksi Pohjoismaiden johtavista toimijoista luontais- ja terveystuotteiden ja ravintolisien parissa. Kehitämme omia ainutlaatuisia, pohjoismaiseen elämään ja ilmastoon räätälöityjä ravintolisiä, jotka perustuvat tutkimuksiin, kokemuksiin ja korkealaatuisiin raaka-aineisiin.

Siksi meillä on nyt yli 250 000 asiakasta Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Näin kehitämme tuotteitamme:

Laatua, innovaatioita ja turvallisuutta!

  • Tutkimukseen perustuen: Yhdistämme luonnolliset ainesosat vaikuttaviin aktiivisiin aineisiin, jotka ovat osoittaneet tuloksia monenlaisissa tutkimuksissa, ja kokoamme ne innovatiivisilla tavoilla. Tutkimus on kaiken toimintamme perusta.
  • Korkealaatuiset raaka-aineet: Ainoastaan puhtaimmista lähteistä hankitut luonnolliset raaka-aineet. Asetamme erittäin korkeat vaatimukset tuoreudelle ja kestävälle tuotannolle. Kaikki käyttämämme raaka-aineet on varustettu erikseen tarkastettavalla analyysitodistuksella.
  • Turvallinen ja luonnollinen tuotanto: Kaikki ravintolisämme valmistetaan Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) ja Pohjoismaisten elintarviketurvallisuusviranomaisten ohjeiden sekä hyvän tuotantokäytännön (GMP) mukaisesti.
  • Ylimääräinen laadunvarmistus: Kaikki valmistetut tuotteet lähetetään Eurofinsille (yksi maailman johtavista analyysiyrityksistä) laadunvalvontaa varten.

Terveyttä suoraan kotiin toimitettuna

Tuoreus on välttämätöntä ravintolisien ja niiden vaikutusten suhteen. Tuotteidemme laadun ja tuoreuden varmistamiseksi ne lähetetään siksi suoraan kotiisi. Tuotteemme eivät koskaan seiso kaupan hyllyillä ja menetä näin tehojaan.

Saat säännöllisesti uuden lähetyksen tuoreita ravintolisiä suoraan kotiin toimitettuna – näin tuote ei koskaan lopu eikä sinun tarvitse aina erikseen tilata lisää.

Tavoitteenamme on tarjota aina ensiluokkaista asiakaspalvelua. Siksi Vitamail on voittanut ”Parhaaksi testattu-Best in Test” -asiakaspalvelupalkinnon neljä kertaa – viimeksi verkkokauppakategoriassa vuonna 2020.

Haluatko tehdä muutoksia tilaukseesi?

Voit helposti tehdä tilaus- ja laskumuutoksia asiakasportaalissa.

Kirjaudu sisään

Muita kysymyksiä?

Mietitkö jotain muuta? Tuotekysymykset? Palautteet ja kiitokset?

Lähetä viesti Facebookissa

Puhelin ja sähköposti

Puhelin:
0931544888 (ma – pe, klo 10–16)
Sähköposti: 
asiakaspalvelu@vitamail.fi