Ovatko reseptillä saatavat unilääkkeet hyväksi?

Nukkuminen voi olla vaikeaa. Itse asiassa niin vaikeaa, että lähes joka kolmas suomalainen kärsii aika ajoin uniongelmista.

Ehkä nykyelämässämme on jotain, mikä ei ole hyväksi unellemme. Kun vietämme 12 tuntia tuijottaen näyttöjen elektronista valoa, menetämme myös yön pimeyden tunteen, joka on satojen tuhansien vuosien ajan hallinnut biologista kelloamme.

Unelle voi tulla hintaa

Kaikkein perustavanlaatuisinta ja luonnollisinta tarvettamme häiritsee keinotekoinen elämämme – ja yhä useammat ihmiset tarvitsevat myös keinotekoisia lääkkeitä nukahtamiseen.

Reseptillä määrättyjä unilääkkeitä käytettiin Suomessa vuonna 2019 keskimäärin 33,50 annosta tuhatta asukasta kohti vuorokaudessa (lähde: Suomen lääketilasto). Unilääkkeiden pitkäaikainen käyttäminen ei ole hyvä asia, ei unen laadun eikä terveyden kannalta. Reseptillä saatavat unilääkkeet aiheuttavat riippuvuutta, ja niitä suositellaan käyttämään kerrallaan maksimissaan 2-4 viikkoa.

Reseptillä saatavilla unilääkkeillä voi olla suuria haittavaikutuksia sinulle. Ne voivat aiheuttaa riippuvuuden lisäksi päiväväsymystä ja keskittymisvaikeuksia sekä heikentää hienomotoriikkaa ja muistia (lähde: DUODECIM TERVEYSKIRJASTO)

Mitkä sitten ovat seuraukset, kun yhä useammat ihmiset tarvitsevat tällaisia keinotekoisia valmisteita nukahtaakseen? Onko kyseessä pikemminkin haitallinen resepti uneen?

Mahtavia uutisia luonnollista unta kaipaaville

Se oli iso uutinen aikoinaan, kun melatoniinipohjaiset univalmisteet vapautettiin reseptivaatimuksesta Suomessa vuonna 2013. Voitko kuvitella miksi?

No tietysti siksi, että ne ovat luonnollisia ja niistä puuttuu haitalliset sivuvaikutukset. Ne eivät aiheuta riippuvuutta ja tarjoavat paljon terveellisemmän ratkaisun uniongelmiin.

Univalmiste 8hours sisältää luonnon omaa unihormonia, melatoniinia, kertoakseen kehollesi, että nyt on ilta ja aika nukkua hyvin ja pitkään. Aivan kuten melatoniini on vaikuttanut kehoomme niin kauan kuin olemme olleet olemassa tällä planeetalla.

Terveen unen saaminen reseptillä voi olla vaikeaa. Mutta löydät luonnollisen vaihtoehdon pienestä pureskeltavasta unitabletista nimeltä 8hours. 

8hours

Kokeile 8hoursin 60 päivää

50% alennuksella – vain 17,25

Kirjoita puhelinnumerosi

Sinut ohjataan tilauslomakkeeseen, joka on esitäytetty puhelinnumeroosi liitetyillä tiedoilla ja josta voit lukea lisää tilauksesta ja tilausehdoista ennen tilaamista. Et tilaa vielä mitään.