Nyt nukun vihdoinkin ilman sivuvaikutuksia

Kirsi nukkui keskimäärin neljä tuntia yössä monta vuotta. Hän itse uskoo, että unihäiriöt ovat geneettisiä hänen perheessään, mutta hän pelkäsi käyttää reseptilääkkeitä.

Kirsi on 48-vuotias ja työskennellyt aiemmin 16 vuotta lastenhoitajana. Ja vaikka hän on hyvin aktiivinen nainen, joka harrastaa tanssia, uni on aina ollut hänelle ongelmallista, hän toteaa.

Helppo herätä

– Olen elänyt sosiaalista ja aktiivista elämää, ja minun olisi pitänyt olla väsynyt iltaisin. Mutta nukuin vain hyvin kevyesti, usein vain neljä tuntia yössä, ja heräsin koko ajan, hän sanoo.

Kirsi kokeili kaikkia hyviä neuvoja. Hän jopa muutti makuuhuoneen valaistusta ja poisti kaikki digitaaliset laitteet makuuhuoneesta. Mutta se ei auttanut. Loppujen lopuksi reseptilääkkeet olivat ainoa asia, jonka hän ajatteli auttavan.

– Mutta en halunnut käyttää reseptilääkkeitä kaikkien niiden sivuvaikutusten takia, hän sanoo suoraan. Sen sijaan hän päätti kokeilla 8hoursia, joka on ilman reseptiä saatava ja luonnollinen melatoniinituote.

Hyvä maku ja tuoksu

– Huomasin ensimmäisenä, kuinka hyvältä tabletit tuoksuvat ja maistuvat, Kirsi nauraa.

Noin kahden viikon käytön jälkeen hän alkoi huomata tuntevansa olonsa paljon väsyneemmäksi iltaisin ja suunnilleen samaan aikaan. Hän otti huolellisesti tabletit aina samaan aikaan illalla, noin tunti ennen nukkumaanmenoa.

3 kuukautta myöhemmin

– Ne saavat minut tuntemaan oloni rennommaksi ja silmäluomet alkavat tuntua raskaammilta, Kirsi kuvailee ja sanoo, että nukkuu vihdoinkin sikeästi koko yön ajan ja herää hyvin levänneenä ja energisenä!

Nyt Kirsi on käyttänyt 8hoursia joka ilta kolmen kuukauden ajan.

– Olen huomannut, että uni on energian ja jaksamisen kannalta kaiken a ja o, hän sanoo. Koska kun hän nukkuu hyvin, Kirsi saa myös energiaa kaikkeen, mitä haluaa tehdä.

– Nyt haluan jopa tehdä kunnollisen kevätsiivouksen, samalla, kun olen paljon kärsivällisempi lasten meluamiselle, hän nauraa.

Hän suosittelee kaikille, jotka kamppailevat unen kanssa, kokeilemaan 8hours melatoniinia. – Mielestäni on uskomaton plussa, että nämä unitabletit ovat täysin luonnollisia ja turvallisia käyttää. Se on hienoa!